Tori oli remontissa. Kahvilat ja ravintolat olivat väistötiloissa Sinisellä virralla ja Keskuspuistossa.
Tuumailija käveleksi torin seutuvilla. Minne mennä, mistä tulin? Menenkö sisätiloihin KahviOnniin vai menenkö Marttakahvioon Siniselle virralle? Jäänkö ulos, aurinkoon? En. Jään kuitenkin ulos, mahdollisimman varjoon.
Hän osti ne tavalliset Marttakahvion ostoksensa; riisipiirakka munavoilla ja kahvi. Säästyypähän siltä vaivalta, että pitäisi itse opetella tekemään piirakoita. Säästyypähän siltä vaivalta, että pitäisi lauantaipäivänä tehdä aamiaisensa eteen ylipäänsä mitään. Muuta kuin maksaa ja kantaa pöytään, mutta sen nyt voi tehdä lauantainakin.
Hän löysi suhteellisen varjoisan pöydän. Istahti alas. Hämmenteli kahviaan puisella tikulla. Maistoi piirakkaa - mmmmm... Suussa sulavaa. Hän nautti makuelämyksestä ja pakotti itsensä rentoutumaan ja päästämään irti villeinä vaeltavista ajatuksista. Onnistuakseen siinä hän hidasti syömistään, hidasti juomistaan, katseli ympärilleen - ja järkyttyneenä jäi seuraamaan luontoa keskellä kaupunkia.
Naakka ja pikkulintu - hänen tietämyksensä linnuista loppuu siihen, se nyt vaan oli joku pikkulintu - tepastelivat muutaman metrin päässä aivan suoraan hänen nenänsä edessä. Jotain mielenkiintoista syömistä löytäneet, hän tuumi mielessään, ja kuitenkin jotain luonnosta tietävänä jäi jännityksellä seuraamaan tapahtumien kulkua samalla kahviaan siemaillen. Pikkulintu oli rohkea. Tyhmän rohkea. Syötävän murusia oli enää viimeinen jäljellä, sekä linnuilla että hänellä. Pikkulintu nappasi viimeisen murusen naakan nokan edestä ja sipsutti muutaman askelen edemmäs naakasta nauttimaan voitostaan. Oho, katsotaan, mitä nyt tapahtuu - tuo ei ollut fiksu teko, hän ajatteli itseksiään ja nielaisi äkkiä viimeisen palasen piirakastaan ettei menettäisi ruokahaluaan. Pikkulinnun ilo jäi lyhytaikaiseksi. Samoin sen elo moisen teon jälkeen. Naakka aivan oikeasti katsahti ympärilleen sinisillä silmillään - ettei kukaan vain näe, hän ajatteli sen tarkistavan - ja muina miehinä nappasi pikkulinnun nokkaansa, lennähti läheisen koivun latvaan ja... No, lopun arvannette itsekin. Kaikki tapahtui niin nopeasti, että hän ei ehtinyt yrittääkään tehdä mitään. Säikyttää naakkaa. Puuttua asiaan. Aivot ehtivät rekisteröidä tulevan tapahtuman, mutta eivät välittää keholle käskyjä tehdä jotain.
Olipahan aamiainen, hän ajatteli. Sen verran hän asiasta järkyttyi, että hänen oli pakko kertoa tapahtuneesta sisaruksilleen Whatssappilla. Pienimuotoinen väittely syntyi siitä, kun Joku uskalsi epäillä, onko kyseessä naakka, korppi vai varis. Hän pysyi kannassaan. Sen verran hänkin linnuista tiesi, että naakka on se sinisilmäinen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti