FOMO - tuo iki-ihana vaiva...

Minua vaivaa FOMO. On vaivannut jo vuosia. Vuosikymmeniä. Ei ehkä ihan syntymästä asti, mutta läheltä pitää... Ja parantumista on havaittavissa.

FOMO. Fear of missing out. Pelko, että jää paitsi jostain. Ilman jotain. Ahdistus siitä, että jään paitsi jostain mielenkiintoisesta, hauskasta tai tärkeästä, mitä muut tekevät. Halu pysyä aina ajan tasalla siitä, mitä muut tekevät tai saavat.

"Saanko vielä...?" "Onko minulle asti jäätelöä?" "Öö... Osallistunko minäkin?" Kysymyksiä, joita esitin vuosien varrella. "Minä voin jäädä, ei minun tarvitse..." "Ei minua oikeastaan kiinnosta..." olivat suojamekanismeja; lauseita, joita lausahtelin. 

Tungen nokkani joka paikkaan. Hyppään työpaikalla tai lähes missä hyvänsä keskusteluun kesken kaiken - vaivatta - vaikka kesken keskustelun, ja harvemmin nolaan itseäni vaikka niin teenkin. "Minäkin voisin kyllä oikeestaan lähteä..." "Minä voin tehä sen." "Minä lähen ainakin..." "Minä lähen vaikka yksin." On viime vuosien kehitys. Kehitykseksi sitä tosiaan sanoisin. Itsenäistymiseksi. En odota, lähtevätkö muut vaan lähden vaikka yksin. Uskon, että siivet kantavat. Että löydän uusia minun ihmisiä. Tosin samalla koen hylkääväni entiset ihmiset - vaikka en hylkäisi... Uskon, että ne ihmiset pysyvät, ketkä ovat pysyäkseen. Ketkä ovat niitä oikeita miun ihmisiä. Asuttiinpa lähekkäin tai ei. Nähtiinpä usein tai ei. Ne pysyvät, ketkä on tarkoitettu. Puhelinlangat laulaa. 

Asioiden lokerointi

Minulla on tapana lokeroida asioita.

Työkaverini eivät tapaa ystäviäni ja kavereitani kuin vahingossa. Perheeni ei tapaa ystäviäni ja kavereitani kuin vahingossa. Tuo asia liittyy tähän ja ei liity tuohon. 

Olen miettinyt mistä lokerointi johtuu. Tunnistan kaipaavani järjestystä ja raameja elämään monella tavalla. Hallinnan tunnetta. Kun asiat ja tavarat ovat järjestyksessä, voin olla tehokas ja kaikki on selkeämpää. 

En koe ikinä esittäväni mitään eri henkilöiden kanssa tekemisissä ollessa. Olen oma itseni, koska voin fyysisesti pahoin mikäli esitän jotain. Haluan edetä ihmisten ja asioiden kanssa omaan tahtiini ja osin varmaan senkin vuoksi olen pitänyt eri sidosryhmäni erillään. Puhun ystävieni ja perheeni kanssa sellaisista asioista, joista en halua työkaverien kuulevan, joten varmistan asian pitämällä heidät erillään. Sama toisin päin.

Lokerointi muotoutuu. Muovautuu. Pikku hiljaa en koe pahaksi sitä, että osa perheestäni ja ystävistäni on tavannut toisensa - ovathan he kuulleetkin toisistaan paljon ja lähetelleet toisilleen terveisiä vaikka eivät ole tavanneetkaan. Olen jopa harkinnut "sekoittavani" tätä ihmispalettia jossain vaiheessa, mutta korona sotki sen idean. Viimeistään jokusen vuoden päästä minulla on toinen mahdollisuus laajentaa lokeroita - ja ehkä aion sen jopa käyttää. Vaikuttaahan siltä, että katastrofia siitä ei seuraa - vaikkakin esimerkkiotanta on pieni ja vahingossa saatu.

Kierroksia, kierroksia...

Edellisessä julkaisussani kerroinkin käyneeni Joensuun Matkailuoppaiden Patsaita ja muistomerkkejä -kävelykierroksella. Tämä kirvoitti muistoja mieleen. 

Kyseisen kävelykierroksen siirtymäajoilla ja -matkoilla tuli kerrottua oppaalle entisen työpaikan "minun ihmisteni" kanssa kehittämästäni pubi-patsaskierroksesta. Lyhyesti ja ytimekkäästi kerrottuna idea on se, että ennen kuin voit mennä yhteenkään pubiin/baariin tai ravinteliin, sinun on ihasteltava yhtä patsasta. Jos matka alkoi esim. Kettuvaarantieltä ja ensimmäinen pysähdys oli sovittu Fransmanniin, ei matkalla kuitenkaan ollut patsasta. Nou hätä! Seuraava pysäkki oli Ilosaaressa, jossa patsaita on useampiakin. Joku jopa tiesi kertoa patsaista jotakin muille ja selfieitä otettiin ahkerasti, kunnes matka jatkui nyt oikeutetummin Vispiläkauppaan tai Bepop Streetiin. Pääasia, että taideteosten ja pubien määrä oli sama, tapahtumien järjestyksellä ei enää viime aikoina ollut merkitystä. Ajan saatossa idea laajenikin, mutta nimi pysyi samana. Viimeksi - vuosi, pari sitten tehdyllä kierroksella? - tilanne oli se, että koska joukossamme oli tavalla tai toisella liikuntarajoitteisia, ei toimintasäde ollut kovin pitkällä Joensuun keskustasta. Niin ollen patsaista oli luovuttu jo ajat sitten ja siirrytty käytäntöön, että yhtä taideteosta kohti pääsi yhteen baariin. Ja taideteoksiahan on keskustassa todella paljon, kun vaan osaa etsiä ja pitää kaupungilla liikkuessaan silmänsä auki - jo pelkästään kävelykadulla ja torin liepeillä on äkkiä arvioituna ehkä jopa 10 taideteosta; Kosiosusi, Morshukka, kävelykatuun upotetut taideteokset, Ilves -patsas, sähkökaappitaideteokset Sinisellä virralla ja Siltakadulla...  Koko kaupungin julkiset taideteokset on listattu Joensuun taidemuseon sivuilla ja sieltäpä saatan kesällä etsiä uutta suuntaa kulkemisilleni...

Keksin myös lisää kierroksia, kun tänään muistelin perjantaista viestittelyäni veljeni kanssa, joka oli tuolloin Terden avajaisissa Utrassa ja kaipaili minua sinne. Totesin olevani matkalla, muuten varmaankin olisin siellä. Eräässä aamuisessa keskustelussa tuli puheeksi lähestyvä kesälomani ja siitäpä muistuikin mieleeni aiemmat kesälomatapaamiset veljen kanssa - ja siitä se idea sitten lähti! Koskapa en juurikaan pidä Hartwallin lonkerosta vaan lempparini on jotain aivan muuta - lonkeroa kuitenkin - heitin hatusta kierroksen; kotoa Jokiasemalle, Jokiasemalta Kuunari Elinalle, Kuunari Elinalta Terdelle Utraan. Ja koko matka käytännössä rantaraittia pitkin maisemia samalla ihaillen. Tai jos haluaa laajentaa eikä pysytellä pelkästään rantaraitilla, voi poiketa Elinalta 60´s Palaveriin ja siitä vielä Päivänurmen toripubiin, josta matka jatkuisi vapaavalintaisesti joko suorinta tietä tai rantaraittia pitkin Utraan Terdelle. Tämä kierros ei kuitenkaan ole kiireisen hommaa vaan siitä saa kaiken irti, kun varaa aikaa, rentoa asennetta, rahaa ja... aikaa.