Leukojen loksuttelua, leukojen ja hampaiden kiristelyä...

Päivän hammaslääkärikäynti sai muistelemaan menneitä. Päivän käynnin anti olisi voinut olla positiivisempikin, mutta toisaalta - itsepähän olen leukojani loksutellut ja kiristellyt. Jännittänyt. Stressannut. 

Menin tapani mukaan ajoissa paikalle. Hyödynsin fasiliteetteja. Ihailin ilmeisesti Museovirastolta lainattuja tauluja seinillä; tutkailin näitä mustavalkoisia valokuvia kaikessa rauhassa askeliani tahallisesti hidastaen, hermostoani rauhoittaen. Ihailin katsettani hidastaen näitä mainioita tuokiokuvia Joensuusta 1940-, 1960- ja 1970 -luvuilta. Etenkin Utran tukinkokoamispaikalta näytteillä olleet kaksi kuvaa kiinnostivat, koska olin juuri sunnuntaina käynyt Utran saarilla pyöräilemässä ja yritin paikallistaa kuvat sinne rannoille, siinä kuitenkin epävarmaksi jääden. Rentouduin suht menestyksekkäästi. 

Minut kutsuttiin sisään. Alkulöpinöitten jälkeen tuoliin, asennon virittelyt, liina rinnuksille ja lasit vaihtoon. Homma hoitoon. 

Kuuntelin tarkkaan ohjeita. Ennakoinkin jotakin. Silmät pidin tiukasti kiinni, vaikka suojalasit valon takia vissiin ovatkin. On helpompi rauhoittaa itseään silmät kiinni. Sillä rauhoitusta minä kaipasin, vaikka en hammaslääkäriä pelkääkään; ei pelko, ei ahdistus vaan se jännitys, jännitys, jännitys... Helmasyntini. Jännitän lähes kaikkea, mitä vaan voi jännittää. Joskus se on hyväksikin, mutta tässä tilanteessa ei. Hampaiden kanssa ylipäätään ei. Kerroin tutulle hammaslääkärillekin, että leuat ovat olleet välillä kipeät ja epäilen sen johtuvan leukojen kiristelystä ja hampaiden narskuttelusta. Hän tutki, leuoissa ei mitään muuta vikaa kuin - rummun päristystä - hieman jännitystä! 😆 Sain ohjeet, mitä tehdä. Välillä tuolissa istuessa huomasin jännittäväni jälleen liikaa, ja tietoisesti liikuttelin käsiäni ja keskityin hengitykseen. Kuuntelin tutun hammaslääkärin rentoa keskustelua hoitajan kanssa. Onnistuin rentouttamaan itseäni. 

Päivän hammaslääkärikäynti itsessään ei varmaan olisi saanut muistelemaan menneitä, mutta kun sille paikan lohkeamisen vuoksi sovittiin vielä jatkoa, mieli vaelsi kotia kohti talsiessa menneeseen. Aiempiin hammaslääkärikokemuksiin. Ilmeisesti mitään kauhukokemuksia ei ole ollut, koska en pahemmin muista mitään käyntejä. Muutama juttu on kuitenkin jäänyt mieleen. Kuten oletettavasti ensimmäinen hammaslääkärikäyntini - tai pikemminkin sen jälkeiset hetket, kun äitini talutti minua kädestä kiinni pitäen Särkänmäellä, eli olen siis ollut esikoulussa. Mitään muuta en tuosta käynnistä muista. Tai mistään muistakaan käynneistä. Olettaa siis sopii, että ei ole mitään muistettavaa - ne ovat vain kokemuksia muiden joukossa. Ja vieläpä minun hyväkseni koettuja kokemuksia. Tiedän olevani onnekas siinä mielessä. Ai että. Ai ettien että... 

Muutos

Mitä minä tarvitsen? Mikä minulle on parasta juuri nyt? Mikä minulle tekee hyvää? Mitä minä haluan?

Ajattelutapani on muuttunut, havahduin tänään. Moni sanoisi, että väärään suuntaan, mutta kun kyseessä olen minä - suunta on oikea, uskokaa pois. 

Aiemmin olen aina ajatellut ensin muita ja sitten, jos edes sitten, itseäni. Kliseisesti elämä on opettanut. Haastavaa tämän uuden ajattelutavan kanssa on edelleen aika ajoin, mutta esimerkiksi tänään puhuttuani Virallisen henkilön kanssa jalkani veivät minut automaattisesti kantakahvilaani paikkaamaan väliin jääneen iltapäiväkahvin aiheuttaman kofeiinipuutoksen. Sieltä lähdin pirteämpänä kohti polkupyörääni, kunnes hoksasin pyörälle jo saavuttuani, että ei minulla oikeasti ole mikään kiire. Mihinkään. 

Mikä minulle juuri nyt tekisi hyvää? Mikä tuntuisi hyvältä? Mitä voisin tehdä, syödä tai juoda? Onko loppujen lopuksi pakko tehdä mitään? Miten voisin välttää kaikenlaisen vapaa-ajalla tekemisen ja suorittamisen? Hetken kaupungilla hortoilun jälkeen olin saanut vastaukseni. Harmaat aivosoluni olivat suorastaan läväyttäneet vastauksen päin näköäni kesäisen auringonpaisteen motivoimana. Ne olivat suorastaan kirkuneet minulle, mikä tekee hyvää. Mitä tarvitsen juuri nyt. Monet tekijät yrittivät lyödä kapuloita rattaisiin sen minkä ehtivät, mutta lopulta pääsin valmiin pöydän ääreen. Ah, kuinka rentoa - ja juuri sitä, mitä nyt, juuri tällä hetkellä, tarvitsen. 

Sattumalta tapasin myös siskontyttöni eikä sekään yhtään hullumpaa ollut, mukava kahdenkeskinen rupatteluhetki 😄

Väärä suunta?

"Väärä suunta?" Kuulin viimeksi tänä aamuna torilla, kun työkaveri tallusteli vastaan töihin mennessään. Viime viikon loppupuolella entinen työkaveri huuteli torilla vastaan talsiessaan "Juuka, mene töihin!" virne suupielessään. Ehkä ylianalysoin, ehkä en, mutta nämä kohtaamiset pysäyttivät muistelemaan ja miettimään männä vuosina Virallisen henkilön suusta kuultuja sanoja: oletko huomannut, että elämäsi on aika työkeskeistä?

Näinhän se oli. Palauttavat harrastukset olivat minimissä, ellei kokonaan poissa - lukemista ja valokuvausta silloin tällöin, satunnaisesti, ei lasketa. Virallisen henkilön puheet mietityttivät silloin ja saivat toimimaan. Samoin nyt. 

Olen työorientoitunut. Se lienee vain inhimillistä ja suht normaalia itsenäiselle, luotettavalle sinkulle. Virallisten henkilöiden, ystävien, siskojen ja entisten ja nykyisten työkaverien avulla olen kuitenkin oppinut pikkuhiljaa, että elämässä on muutakin kuin työ. Kunniaa on kuitenkin annettava myös itselle, koska muutosta ei tule, ellei maaperä ole otollinen. 

Olen työskennellyt tietoisesti laajentaakseni sosiaalisia ympyröitäni pois päin pelkästä työstä ja onnistunutkin siinä hyvin. Jopa erittäin hyvin. Olen työskennellyt tietoisesti, mutta ottamatta paineita ja sortumatta suorittamiseen myös muissa asioissa, mutta ne eivät kuulu nyt tähän. Sosiaaliset ympyrät sen sijaan kuuluvat. 

Vuosia sitten löysin yrityksen ja muutaman erehdyksenkin kautta osin Islon liikuntaohjaajan avustuksella itselleni sopivia liikuntalajeja, joista valikoituneiden parissa touhuilen edelleen. Kuntonyrkkeily ja pilates tasapainottivat toisiaan, mutta jalkakoordinaationi ei ollut kokemukseni mukaan tarpeeksi hyvä edellä mainittuun (ja se tietenkin turhautti ja vei hauskuuden lajista) ja jälkimmäisessä hengittäminen oli liian vaikeaa (ja se tietenkin turhautti paljon ja vei vähäisenkin hauskuuden lajista). Koripallossa sen sijaan pärjäsin pituusrajoitteisenakin isoja miehiäkin vastaan hyvin, mutta se jäi aikataulullisesti sopimattomien salivuorojen ja viime kädessä sormivammojen myötä. Sähly ja Yin -jooga tasapainottavat toisiaan - ja minua. 

Yhdessä vaiheessa otin tavoitteekseni tehdä joka viikko myös arkisin jotain palauttavaa, vähintäänkin hieronnassa käyntiä tai kulttuuririentoja. Siinäkin olin vaarassa lipsahtaa suorittamisen puolelle, näin toipuvana suorittajana, mutta onneksi eräs Virallinen henkilö oli männä vuosina moisesta mahdollisuudesta maininnut ja itse havaitsin ja havaitsen, kun suorittaminen yrittää vallankaappausta. Edellä mainittu palautuminen voi kuitenkin käydä budjetin päälle, joten minusta onkin kehittynyt ekspertti löytämään edullisia tai jopa ilmaisia menoja - ja sitten tietenkin tasapainottamaan niitä tietyillä kokonaisvaltaisilla hemmotteluilla, joista olen valmis maksamaan joidenkin mielestä liikaakin siinä tapauksessa, että minulle tulee siitä hyvä olo eikä minua millään tavalla aliarvioida tai kohdella kaltoin. Ajattelen kokonaisvaltaisesti laajalla kentällä; kampaajalla käynneistä bussikyyteihin ja taidenäyttelyihin. Tämä saattaa joitain ihmetyttää, kuten puhelinkeskustelussa siskoni kanssa sain todeta. Mainitsin olevani lähdössä tietyn bussifirman kyydissä matkalle ja tuumin, että toivottavasti se yksi mielestään hauska kuski ei ole ratissa, koska silloin matka maksaa liikaa. Siskoni ei ymmärtänyt, mitä se haittaa, kuljetuksestahan siinä maksetaan. Minä olen sitä mieltä, ja sen selitin myös hänelle, että linja-autonkuljettaja ei ole pelkästään kuljettaja vaan myös asiakaspalvelija ja koska palvelun hinta on suht korkea, oletan saavani myös kaikin puolin kokonaisvaltaista vastinetta rahoilleni. Eli ei "naisilla on rahaa, millä maksaa" -tyylisiä tai synnyinseutuani halveeraavia "vitsejä". Loppu hyvin, kaikki hyvin, voi näin kohteessa todeta - kyseinen kuljettaja ei ollut ratissa eikä kokonaisvaltaisessa palvelussa ollut mitään huomautettavaa. Ei omalta osalta havainnoituna eikä muidenkaan saamaa palvelua seuranneena. 

Vuosien varrella olen saanut myös oppia, että vaikka kuinka uskoisin yliluonnolliseen - ja itseeni -, tahto ei vie läpi harmaan kiven. Kaikkeen ei voi vaikuttaa itse ja se on opittava hyväksymään. Avoin mieli sen sijaan avaa maailmaa, uskomattomillakin tavoilla. Matkani on vasta alkanut.