Money can't buy me love

Kokonaisvaltainen hemmottelukokemus. Vuodesta 2010 lähtien olen perustellut tietyssä kampaamoliikkeessä käyntiäni sen ihmettelijöille edellä mainituilla sanoilla. Suon itselleni kokonaisvaltaisen hemmottelukokemuksen käymällä aina tietyssä paikassa; tarjolla on kahvia, keskustelua, hierova pesupaikka, tuttu käsittelijä... Viimeisimmän parturikäynnin antia oli ilmiselvän lisäksi henkevät keskustelut ja tämä blogin aihe: kanta-asiakkuus ja se, että kaikkea ei voi mitata rahassa. Lisäksi luovutin jälleen ainakin kilon verran hiuksia, joten paino luonnollisesti tippui - vitsailinkin, että jos harrastaisin jotain kamppailulajia ja pitäisi päästä ottelupainoon, kampaajalla käynti olisi yksi keino perinteisempien rinnalla.

Kanta-asiakkuus? Mitä siitä sitten sanoisin? Näkemykseni. Isot yritykset tuntuvat tuijottavan vain volyymia ja tulosta. Niilläkin on toki hyvät puolensa kanta-asiakkuusjärjestelmineen ja -tarjouksineen, joita en voi kieltää mielelläni sopivan kohdalle sattuessa hyödyntäväni - pakkovalinnan edessä pyrin kyllä valitsemaan pienemmän yksityisyrittäjän palvelut. Lähemmin tarkasteltuna suurten yritysten huonot puolet ovat ainakin äkkiseltään suurempia kuin hyvät: unohdetaan jo olemassa olevat asiakkaat ja pääasia on saada houkuteltua uusia asiakkaita mahdollisimman paljon. Pienemmät, yrittäjävetoiset liikkeet, puolestaan tuntuvat arvostavan "vanhoja" asiakkaita juuri, kuten meitä pitääkin arvostaa. Ja arvostus on kaksisuuntaista. 

Esimerkkinä huonosta toiminnasta kanta-asiakkaiden suhteen mainittakoon eräs suuri kauppaliike: vuonna 2004/2005 uudeksi asiakkaaksi liittyvä sai kahvipaketin tai 1,5 litran limpparipullon. Nykyään? Hotelliyö. Tai muuta yhtä hullun suurta. Toinen esimerkki suurten yritysten toiminnasta on eräs nimeltä mainitsematon teleoperaattori, jonka asiakkaaksi satuin liittymään jo kymmeniä vuosia sitten. Nimi on muuttunut useasti vuosien varrella, mutta puhelinpalvelu on aina ollut samanlaista - huonohkoa. Esimerkiksi heidän tuotteissaan ei ole myönnetty olevan ongelmia vaan ongelma on aina ollut minun laitteissani, joilla liittymiä käytin - ja kaikissa niissä. Kuulostaako järkevältä ja edes todennäköiseltä? Minusta ei. Myös ainakin tietyn myyjän puhelinliittymän myynnissä on todella paljon parannettavaa, vai miltä kuulostaa se, että asiakasta nimitellään tyhmäksi? Vaihdoin toisen firman puhelinliittymään ja (vasta) sen jälkeen sain heiltä (yrityksestä, josta lähdin) puhelimitse tarjouksen uudesta, muka edullisemmasta liittymästä. Totta kyllä, liittymä olisi ollut edullisempi kuin se, mihin olin ehtinyt vaihtaa - ensimmäiset kolme kuukautta. Sen jälkeen se olisi ollut kalliimpi. Kerroin myyjälle, että en aio palata asiakkaaksi. Olin myös ilmeisesti kertonut, paljonko silloisesta liittymästäni maksoin, koska seuraava lause kuului suurinpiirtein näin: "Maksat siis mieluummin enemmän? Sehän on suoraan sanottuna tyhmää!" Tuumin, että olipa tyhmää tai ei, ei kiinnosta, kiitos hei. Itsestään selvän mokan lisäksi tässä esimerkissä firman toiminnassa tökkii se, että kanta-asiakasta ei muisteta ennen kuin hän on äänestänyt jaloillaan ja poistunut - sitten tulee hätä käteen, kun asiakasmäärä tippuu ja asiakas pitää yrittää saada takaisin. Ja ennen kuin kukaan kysyy; olen antanut asiasta palautetta myös kyseisille yrityksille. Uskon siihen, että virheiden tekijälle on annettava mahdollisuus oppia virheistään ja ellei sinulle kukaan virheitäsi osoita tai kerro kuinka parantaa, opiksi ottaminen on melko mahdotonta.

Pää keventyy siis jokaisella parturissa käyntikerralla monella tavalla, saksilla, veitsellä ja/tai keskustellen. Kyseisen parturikampaamon lisäksi mieleeni juolahti eräs kahvila, jossa käyn paljon. Molemmissa olen saanut vuosien varrella sellaista palvelua, että  palaan niihin aina, kun mahdollista. Ja kehun muille. Kahvilan omistajan kanssa asiasta en ole muistaakseni keskustellut kertaakaan, mutta teoista on jäänyt kuitenkin sellainen kuva, että hänellä on sama asenne kanta-asiakkaitaan kohtaan kuin tällä kampaamomestarilla: kanta-asiakkaista on pidettävä huolta. Eilen kävin vaihdattamassa pyörääni kesärenkaat ja muistin taas tämän parturikäynnin teeman saatuani mainiota palvelua - ja se sitten sysäsi liikkeelle tämän kirjoituksen. Ja nyt se paljastus, jota kaikki ovat odottaneet: näiden mainioiden kanta-asiakkaita arvostavien liikkeiden nimet ovat Parturi-Kampaamo Ykköspaikka, kahvila-konditoria KahviOnni ja Pyöräkellari. 

Kirjoittaessani tätä mielessäni alkoi soida Beatlesien ikivihreä can't buy me love. Uudemmista artisteista bändi nimeltä Blackstreet on näköjään tehnyt aiheesta hieman eri tyyppisen kappaleen (Money Can't) Buy Me Love. Mistäköhän johtunee moisten kappaleiden päässä pyöriminen? Taidan olla hippi? Näihin tunnelmiin onkin hyvä lopettaa tänään...

Huomioitaisko muutkin?

Vee näitä ihmisiä, oisin hyvin voinut kampata tuonkin naisen, kun vain käveli eteenpäin eikä yhtään katsonut, että jalkani eivät olleet aivan suorassa kulmassa istuessani ajatuksissani kauppakeskuksen penkillä vaan vähän edempänä minusta. Vee näitä ihmisiä, tulevat viime tipassa elokuviin, kun kaikki on jo pimeänä ja eivät osaa avata suutaan, tunkevat vain ohi sanaakaan sanomatta ja olettavat, että pimeässä näet, mihin he ovat istumassa ja luet heidän ajatuksensa. Pilaavat elokuvaelämystä odottavan illan jo heti alkuunsa, kun ulkovaatteet pitää siirtää ja saa pelätä jotain tipahtavan kyydistä. Vee näitä ihmisiä, kun vievät kaksi paikkaa elokuvissa; toisen itselleen ja toisen vaatteilleen. Vee näitä ihmisiä, kun eivät mene istumaan riviä alemmas, jossa olisi toooooooooooooodella monta tyhjää paikkaa vierekkäin hänelle ja rakkaalleen, vaan tulevat flunssaisina istumaan aivan viereesi - viime tipassa, sanomatta sanaakaan, olettaen, että luet ajatuksensa. Vee näitä ihmisiä, kun se suu ei vaan aukea silloin ohitustilanteessa elokuviin tullessa, mutta kylläkin elokuvan aikana sitten osataan puhua... 

Peukku niille ihmisille, jotka huomaavat toisen eteensä katsomattoman kävelijän tulevan ja kasaavat koipensa niin, ettei toinen kompastu. Peukku niille ihmisille, jotka hyväntuulisesti naputtavat - äänettömästi - rytmiä polveensa hyvää musiikkielokuvaa katsellessa. Peukku niille ihmisille, jotka osaavat ohitustilanteessa avata suunsa eivätkä odota toisten olevan ajatusten lukijoita tai havainnoivan kaiken - pimeässä! Peukku niille ihmisille, jotka pitävät hermonsa, vaikka toiset tekisivät kaikkensa pilatakseen elokuvaelämyksen räpläämällä kännykkää koko elokuvan ajan ja puhumalla - edes yrittämättä kuiskata. Peukku niille ihmisille, jotka älyävät pysyä kipeänä kotona, vaikka pahin koronabuumi onkin ohi. 

Jotkut kuittaavat edellä mainitut tilanteetkin lausahtamalla, että ihmiset ovat erilaisia. Huoh. Erilainen saa olla, en itsekään mikään tavan tallaaja koe olevani ja olen siitä ylpeä. Ja kuten edeltä varmaan ymmärsittekin, syyllistyn myös koipieni ja vaatteideni hallitsemattomuuteen. Pyrin kuitenkin ottamaan muut huomioon ilmestymällä paikalle ajoissa, antamaan toisille katselurauhan elokuvissa, menemään terveenä elokuviin... Erilaisuus on hyvä asia, mutta tuntuu, että nykyään huonoa käytöstä usein puolustellaan sillä, että on oikeus olla erilainen. Voitaisiinko ottaa myös toiset huomioon? Voitaisiinko avata se suunsa? Voitaisiinko tulla paikalle - mihin tahansa tiettynä aikana alkavaan tapahtumaan - ajoissa? Voitaisiinko myös olla hiljaa? Voitaisiinko välillä olla räpläämättä sitä kännykkää ja keskittyä asiaan? Voitaisiinko antaa toisille suunvuoro? Voitaisiinko huomioida myös kanssaeläjät? 

Edellä kirjoitetuissa tapahtumissa näkyy nyky-yhteiskunnan minäkeskeisyys. Jokainen ajattelee ainoastaan itseään ja sitä, mihin itsellä on oikeus. Unohdetaan, että saadakseen oikeuksia on myös velvollisuuksia. Jokaisella on oikeus olla erilainen, mutta jokaisella on myös velvollisuus huomioida kanssaeläjät. Niin säilyy rauha. 

A change is gonna come... Muutosten tuulet puhaltavat.

The new era has began. Uusi aikakausi on alkanut. 

Muutan blogini. Blogini I´m so excited on asustanut vuodatus.netissä aina kivikaudelta lähtien - tai siis... vuodesta 2006. Nyt, kun parin vuoden tauon jälkeen jälleen innostuin bloggaamisesta, joku heittelee kapuloita rattaisiin. Nyt, kun runosuoni sykkisi oikein kunnolla, paperit ja kynät viedään edestäni. Tai siis näin modernia aikaa kun eletään, vuodatus ei ole toiminut reiluun viikkoon eikä ylläpidon yhteystietoja löydä mistään. 

Olen flirttaillut bloggerin kanssa jo vuosia, vuosia sitten, mutta silloin päädyin kuitenkin pitkän tuumailun jälkeen edelleen vuodattamaan tekstiäni. Nyt tilanne on se, että tekstiä syntyy. Ja kun tekstiä syntyy, se pitää saada myös jonnekin muualle kuin vain pöytälaatikkoon. Heti. En voi odottaa purppasemaan, innostumaan ja höpöttämään pääsemistä päivä - jopa viikko - tolkulla. Siispä kärsivällisyys ei tällä kertaa ole hyveeni vaan siirryin sanoista tekoihin ja muutin. 

Entisten tekstien mahdollinen häviäminen toki harmittaa, niitä kun ei ole ymmärtänyt tallentaa mihinkään. Ja siellä oli joitakin helmiä, let me tell You. Etenkin viimeisimmiltä vuosilta, totta kai sitä tekstikin parantuu harjoituksen myötä ja oma tyyli löytyy. Voi että niitä alkuaikojen tekstejä... Mutta jostainhan sitä jokainen aloittaa... Pitänee silloin tällöin käydä kokeilemessa, saisiko vuodatus sivunsa pystyyn edes siksi aikaa, että saisin tekstini talteen. Toki tuon riskin on tiennyt luottaessaan ilmaiseen blogialustaan. Nyt olen viisaampi enkä jätä tekstejä vain blogin varaan. 

Hyvä puoli tässä on se, että minua aika ajoin vaivaava liika harkitsevuus - jotkut voisivat sanoa jopa jahkailu - viskattiin nurkkaan häpeämään. Ja kun sopivasti luin tänään suomen kieleen pesiytyneestä ilkeästä ilmiöstä (ehei, se ei ollut ruotsalaisittain kirjoitettu päivämäärä eli se, että päivämäärä kirjoitetaan ilman jälkimmäistä pistettä) anglismista, niin yritän osaltani vähentää englannin käyttöä tekstissä. Hyvä alku on jo se, että blogin otsikko vaihtuu - ensin aioin nimetä blogin I´m so excited 2.0:ksi, koska vuodatuksen blogi oli I´m so excited, mutta sitten keksin kuitenkin nasevan suomenkielisen vastineen. En voi luvata lopettavani englannin kielen käyttöä teksteissä kokonaan, koska joskus tunteikkaat tekstit syntyvät niin, että siellä on muutama englanninkielinen sana seassa. Onko englanti sitten tunnekieleni? Mene ja tiedä. Yritän kuitenkin vähentää. Ja saattaahan olla, että joku teksti vastaavasti on sitten täysin englanninkielinen, niin kuin joskus menneisyydessä vuodatuksessa. 

Niin. Ja tähän loppuun uuden blogin aloittamisen kunniaksi pikku pyyntö: kirjoitathan sinä sentään päivämäärän oikein suomen kielen kieliopin mukaan? 1.3.2024. Eli 1.3. Luetaan ensimmäinen kolmatta/maaliskuuta eli tavallaan päivämäärät ovat järjestyslukuja - ja jos päivämääräksi tarkoitetusta lukurykelmästä jätetään jälkimmäinen piste pois, siinä ei ole enää kyse järjestysluvusta eikä sitä voi lukea päivämääränä. Tämän opin Kotimaisten kielten keskuksen Kielikello -julkaisun aiheesta kirjoittamasta ohjeesta.

Niin. Tästä se nyt siis alkaa. Loppu on uusi alku. Innostun. Elämöin. Purppasen.

Niin.