Vee näitä ihmisiä, oisin hyvin voinut kampata tuonkin naisen, kun vain käveli eteenpäin eikä yhtään katsonut, että jalkani eivät olleet aivan suorassa kulmassa istuessani ajatuksissani kauppakeskuksen penkillä vaan vähän edempänä minusta. Vee näitä ihmisiä, tulevat viime tipassa elokuviin, kun kaikki on jo pimeänä ja eivät osaa avata suutaan, tunkevat vain ohi sanaakaan sanomatta ja olettavat, että pimeässä näet, mihin he ovat istumassa ja luet heidän ajatuksensa. Pilaavat elokuvaelämystä odottavan illan jo heti alkuunsa, kun ulkovaatteet pitää siirtää ja saa pelätä jotain tipahtavan kyydistä. Vee näitä ihmisiä, kun vievät kaksi paikkaa elokuvissa; toisen itselleen ja toisen vaatteilleen. Vee näitä ihmisiä, kun eivät mene istumaan riviä alemmas, jossa olisi toooooooooooooodella monta tyhjää paikkaa vierekkäin hänelle ja rakkaalleen, vaan tulevat flunssaisina istumaan aivan viereesi - viime tipassa, sanomatta sanaakaan, olettaen, että luet ajatuksensa. Vee näitä ihmisiä, kun se suu ei vaan aukea silloin ohitustilanteessa elokuviin tullessa, mutta kylläkin elokuvan aikana sitten osataan puhua...
Peukku niille ihmisille, jotka huomaavat toisen eteensä katsomattoman kävelijän tulevan ja kasaavat koipensa niin, ettei toinen kompastu. Peukku niille ihmisille, jotka hyväntuulisesti naputtavat - äänettömästi - rytmiä polveensa hyvää musiikkielokuvaa katsellessa. Peukku niille ihmisille, jotka osaavat ohitustilanteessa avata suunsa eivätkä odota toisten olevan ajatusten lukijoita tai havainnoivan kaiken - pimeässä! Peukku niille ihmisille, jotka pitävät hermonsa, vaikka toiset tekisivät kaikkensa pilatakseen elokuvaelämyksen räpläämällä kännykkää koko elokuvan ajan ja puhumalla - edes yrittämättä kuiskata. Peukku niille ihmisille, jotka älyävät pysyä kipeänä kotona, vaikka pahin koronabuumi onkin ohi.
Jotkut kuittaavat edellä mainitut tilanteetkin lausahtamalla, että ihmiset ovat erilaisia. Huoh. Erilainen saa olla, en itsekään mikään tavan tallaaja koe olevani ja olen siitä ylpeä. Ja kuten edeltä varmaan ymmärsittekin, syyllistyn myös koipieni ja vaatteideni hallitsemattomuuteen. Pyrin kuitenkin ottamaan muut huomioon ilmestymällä paikalle ajoissa, antamaan toisille katselurauhan elokuvissa, menemään terveenä elokuviin... Erilaisuus on hyvä asia, mutta tuntuu, että nykyään huonoa käytöstä usein puolustellaan sillä, että on oikeus olla erilainen. Voitaisiinko ottaa myös toiset huomioon? Voitaisiinko avata se suunsa? Voitaisiinko tulla paikalle - mihin tahansa tiettynä aikana alkavaan tapahtumaan - ajoissa? Voitaisiinko myös olla hiljaa? Voitaisiinko välillä olla räpläämättä sitä kännykkää ja keskittyä asiaan? Voitaisiinko antaa toisille suunvuoro? Voitaisiinko huomioida myös kanssaeläjät?
Edellä kirjoitetuissa tapahtumissa näkyy nyky-yhteiskunnan minäkeskeisyys. Jokainen ajattelee ainoastaan itseään ja sitä, mihin itsellä on oikeus. Unohdetaan, että saadakseen oikeuksia on myös velvollisuuksia. Jokaisella on oikeus olla erilainen, mutta jokaisella on myös velvollisuus huomioida kanssaeläjät. Niin säilyy rauha.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti