Missäs olit?

  

Joskus huomaat kuuluvasi joukkoon vasta, kun joku kysyy, missä olit, kun et saapunutkaan paikalle.

Eräällä viikolla reilu kuukausi sitten minua muistutettiin monesti siitä, että ihminen ei aina näe itse, kuinka hänellä on osa jonkun toisen elämässä. Herättävä, lämmittävä havainto – ensimmäisen, toisen ja kolmannen kerran!

Joensuussa oli elokuisena perjantaina taiteiden yö eli Joen Yö; kaupungin keskusta oli erilaista ohjelmaa täynnä kirjastolla, torilla, Taitokorttelissa, teatterilla, Hubilla... Vain ne mainitakseni, joissa ehdin käydä. Tavoitteenani oli nauttia taiteista kiireettä ja onnistuinkin siinä saaden kuitenkin vielä ekstraboostin. Aloitin kierrokseni kirjaston takapihalta Kontiolahden tulevan kirjastoauton nimeämiskilpailun ja ulkoasun julkistamistilaisuudesta. Vaaleanpunaista autoa mietiskellen läksin kävelemään keskustaan Hubille eli entiselle tyttölyseolle/kirjastolle/vaikka mille muulle tarkoituksenani tutustua tuohon kauan ulkoapäin ihailemaani rakennukseen myös sisältäpäin opastetun kierroksen avulla. Kierroksella kuulin Tuhannen tarinan talo -esityksestä, joka olisi pian kierroksen jälkeen ja vilkaisin kelloani – puolisen tuntia. Jäin nojailemaan ikkunasyvennykseen ja pian huomasin olevani juttusilla vanhemman naisen kanssa, joka oli käynyt koulunsa kyseisessä rakennuksessa. Keskustelun jälkeen menimme luonnollisesti myös istumaan vierekkäin esityksen ajaksi ja vaihdoimme muutaman sanan vielä senkin jälkeen. Hymyillen läksin teatterille näkemään vilauksia tulevan syksyn ohjelmistosta, jonka jälkeen käväisin vielä Taitokorttelissa vilkaisemassa entisen englanninopettajani katumuusikkoesitystä. Sitten olikin aika lähteä kotiin, olisihan huomenna edessä penkkiurheilua...

 

- ”Tuleehan se meiän vakituisin kannattaja sieltä!” kuulin, kun kävelin keskuskentälle kahvikioskille. Naisten jalkapallon 2.divisioonassa pelaavan FC Hertan peli Pukinmäen Valttia vastaan oli alkamaisillaan.

- ”Missäs olit viimeksi? Meinasin jo laittaa viestin perään!”

- ”Unohdin, kesätauko sotki...”

- ”No niin mie aattelinkin, ei se muuten ois jäänyt pois. Ihmettelin kyllä.”

- ” Niin, sitä kyllä ihmeteltiin täällä kovaan ääneen”, totesi toinenkin kiskan täti.

…

 

Ihminen ei aina näe itse, kuinka ja millainen osa hänellä on toisen elämässä. Minua muistutettiin siitä edellä mainitusti, mutta ehkä se paras on vielä kertomatta: vuosien takainen työkaveri laittoi viestin kysyen, voiko soittaa kysyäkseen muutamaa juttua. Ihan puun takaa, yks kaks yllättäen. Vastasin hieman omaa osaamistani epäröiden, että voin yrittää ja voi sitä vastausta... ”No mie tiiän, että sie osaat! Ei paineita!” Kuinkas sitten kävikään? Osasin vastata ja vähän enemmänkin.

 

Siinä onkin tärkein oivallukseni viime ajoilta; emme välttämättä itse tiedä, paljonko meille on annettu tilaa toisten ihmisten elämässä – tai kuinka paljon muut ihmiset luottavat meihin, osaamiseemme ja läsnäoloomme. Joskus sen huomaa vasta, kun joku sanoo sen ääneen.

Ja kylläpä se tuntuu hyvältä.Ja tekee hyvää. 

Kierroksia, kierroksia...

Edellisessä julkaisussani kerroinkin käyneeni Joensuun Matkailuoppaiden Patsaita ja muistomerkkejä -kävelykierroksella. Tämä kirvoitti muistoja mieleen. 

Kyseisen kävelykierroksen siirtymäajoilla ja -matkoilla tuli kerrottua oppaalle entisen työpaikan "minun ihmisteni" kanssa kehittämästäni pubi-patsaskierroksesta. Lyhyesti ja ytimekkäästi kerrottuna idea on se, että ennen kuin voit mennä yhteenkään pubiin/baariin tai ravinteliin, sinun on ihasteltava yhtä patsasta. Jos matka alkoi esim. Kettuvaarantieltä ja ensimmäinen pysähdys oli sovittu Fransmanniin, ei matkalla kuitenkaan ollut patsasta. Nou hätä! Seuraava pysäkki oli Ilosaaressa, jossa patsaita on useampiakin. Joku jopa tiesi kertoa patsaista jotakin muille ja selfieitä otettiin ahkerasti, kunnes matka jatkui nyt oikeutetummin Vispiläkauppaan tai Bepop Streetiin. Pääasia, että taideteosten ja pubien määrä oli sama, tapahtumien järjestyksellä ei enää viime aikoina ollut merkitystä. Ajan saatossa idea laajenikin, mutta nimi pysyi samana. Viimeksi - vuosi, pari sitten tehdyllä kierroksella? - tilanne oli se, että koska joukossamme oli tavalla tai toisella liikuntarajoitteisia, ei toimintasäde ollut kovin pitkällä Joensuun keskustasta. Niin ollen patsaista oli luovuttu jo ajat sitten ja siirrytty käytäntöön, että yhtä taideteosta kohti pääsi yhteen baariin. Ja taideteoksiahan on keskustassa todella paljon, kun vaan osaa etsiä ja pitää kaupungilla liikkuessaan silmänsä auki - jo pelkästään kävelykadulla ja torin liepeillä on äkkiä arvioituna ehkä jopa 10 taideteosta; Kosiosusi, Morshukka, kävelykatuun upotetut taideteokset, Ilves -patsas, sähkökaappitaideteokset Sinisellä virralla ja Siltakadulla...  Koko kaupungin julkiset taideteokset on listattu Joensuun taidemuseon sivuilla ja sieltäpä saatan kesällä etsiä uutta suuntaa kulkemisilleni...

Keksin myös lisää kierroksia, kun tänään muistelin perjantaista viestittelyäni veljeni kanssa, joka oli tuolloin Terden avajaisissa Utrassa ja kaipaili minua sinne. Totesin olevani matkalla, muuten varmaankin olisin siellä. Eräässä aamuisessa keskustelussa tuli puheeksi lähestyvä kesälomani ja siitäpä muistuikin mieleeni aiemmat kesälomatapaamiset veljen kanssa - ja siitä se idea sitten lähti! Koskapa en juurikaan pidä Hartwallin lonkerosta vaan lempparini on jotain aivan muuta - lonkeroa kuitenkin - heitin hatusta kierroksen; kotoa Jokiasemalle, Jokiasemalta Kuunari Elinalle, Kuunari Elinalta Terdelle Utraan. Ja koko matka käytännössä rantaraittia pitkin maisemia samalla ihaillen. Tai jos haluaa laajentaa eikä pysytellä pelkästään rantaraitilla, voi poiketa Elinalta 60´s Palaveriin ja siitä vielä Päivänurmen toripubiin, josta matka jatkuisi vapaavalintaisesti joko suorinta tietä tai rantaraittia pitkin Utraan Terdelle. Tämä kierros ei kuitenkaan ole kiireisen hommaa vaan siitä saa kaiken irti, kun varaa aikaa, rentoa asennetta, rahaa ja... aikaa.