Väärä suunta?

"Väärä suunta?" Kuulin viimeksi tänä aamuna torilla, kun työkaveri tallusteli vastaan töihin mennessään. Viime viikon loppupuolella entinen työkaveri huuteli torilla vastaan talsiessaan "Juuka, mene töihin!" virne suupielessään. Ehkä ylianalysoin, ehkä en, mutta nämä kohtaamiset pysäyttivät muistelemaan ja miettimään männä vuosina Virallisen henkilön suusta kuultuja sanoja: oletko huomannut, että elämäsi on aika työkeskeistä?

Näinhän se oli. Palauttavat harrastukset olivat minimissä, ellei kokonaan poissa - lukemista ja valokuvausta silloin tällöin, satunnaisesti, ei lasketa. Virallisen henkilön puheet mietityttivät silloin ja saivat toimimaan. Samoin nyt. 

Olen työorientoitunut. Se lienee vain inhimillistä ja suht normaalia itsenäiselle, luotettavalle sinkulle. Virallisten henkilöiden, ystävien, siskojen ja entisten ja nykyisten työkaverien avulla olen kuitenkin oppinut pikkuhiljaa, että elämässä on muutakin kuin työ. Kunniaa on kuitenkin annettava myös itselle, koska muutosta ei tule, ellei maaperä ole otollinen. 

Olen työskennellyt tietoisesti laajentaakseni sosiaalisia ympyröitäni pois päin pelkästä työstä ja onnistunutkin siinä hyvin. Jopa erittäin hyvin. Olen työskennellyt tietoisesti, mutta ottamatta paineita ja sortumatta suorittamiseen myös muissa asioissa, mutta ne eivät kuulu nyt tähän. Sosiaaliset ympyrät sen sijaan kuuluvat. 

Vuosia sitten löysin yrityksen ja muutaman erehdyksenkin kautta osin Islon liikuntaohjaajan avustuksella itselleni sopivia liikuntalajeja, joista valikoituneiden parissa touhuilen edelleen. Kuntonyrkkeily ja pilates tasapainottivat toisiaan, mutta jalkakoordinaationi ei ollut kokemukseni mukaan tarpeeksi hyvä edellä mainittuun (ja se tietenkin turhautti ja vei hauskuuden lajista) ja jälkimmäisessä hengittäminen oli liian vaikeaa (ja se tietenkin turhautti paljon ja vei vähäisenkin hauskuuden lajista). Koripallossa sen sijaan pärjäsin pituusrajoitteisenakin isoja miehiäkin vastaan hyvin, mutta se jäi aikataulullisesti sopimattomien salivuorojen ja viime kädessä sormivammojen myötä. Sähly ja Yin -jooga tasapainottavat toisiaan - ja minua. 

Yhdessä vaiheessa otin tavoitteekseni tehdä joka viikko myös arkisin jotain palauttavaa, vähintäänkin hieronnassa käyntiä tai kulttuuririentoja. Siinäkin olin vaarassa lipsahtaa suorittamisen puolelle, näin toipuvana suorittajana, mutta onneksi eräs Virallinen henkilö oli männä vuosina moisesta mahdollisuudesta maininnut ja itse havaitsin ja havaitsen, kun suorittaminen yrittää vallankaappausta. Edellä mainittu palautuminen voi kuitenkin käydä budjetin päälle, joten minusta onkin kehittynyt ekspertti löytämään edullisia tai jopa ilmaisia menoja - ja sitten tietenkin tasapainottamaan niitä tietyillä kokonaisvaltaisilla hemmotteluilla, joista olen valmis maksamaan joidenkin mielestä liikaakin siinä tapauksessa, että minulle tulee siitä hyvä olo eikä minua millään tavalla aliarvioida tai kohdella kaltoin. Ajattelen kokonaisvaltaisesti laajalla kentällä; kampaajalla käynneistä bussikyyteihin ja taidenäyttelyihin. Tämä saattaa joitain ihmetyttää, kuten puhelinkeskustelussa siskoni kanssa sain todeta. Mainitsin olevani lähdössä tietyn bussifirman kyydissä matkalle ja tuumin, että toivottavasti se yksi mielestään hauska kuski ei ole ratissa, koska silloin matka maksaa liikaa. Siskoni ei ymmärtänyt, mitä se haittaa, kuljetuksestahan siinä maksetaan. Minä olen sitä mieltä, ja sen selitin myös hänelle, että linja-autonkuljettaja ei ole pelkästään kuljettaja vaan myös asiakaspalvelija ja koska palvelun hinta on suht korkea, oletan saavani myös kaikin puolin kokonaisvaltaista vastinetta rahoilleni. Eli ei "naisilla on rahaa, millä maksaa" -tyylisiä tai synnyinseutuani halveeraavia "vitsejä". Loppu hyvin, kaikki hyvin, voi näin kohteessa todeta - kyseinen kuljettaja ei ollut ratissa eikä kokonaisvaltaisessa palvelussa ollut mitään huomautettavaa. Ei omalta osalta havainnoituna eikä muidenkaan saamaa palvelua seuranneena. 

Vuosien varrella olen saanut myös oppia, että vaikka kuinka uskoisin yliluonnolliseen - ja itseeni -, tahto ei vie läpi harmaan kiven. Kaikkeen ei voi vaikuttaa itse ja se on opittava hyväksymään. Avoin mieli sen sijaan avaa maailmaa, uskomattomillakin tavoilla. Matkani on vasta alkanut. 

Sählytunnin oppi: väärä vaatimattomuus.

HUOM.! Tämä julkaisu on julkaistu alunperin kmalinen.vuodatus.netissä 6.12.2023. Tämä ja muutama muu julkaisu kuitenkin ovat niin tärkeitä ja hyviä, että julkaisen ne myös täällä sellaisenaan. Tätä kappaletta lukuun ottamatta teksti löytyy myös vuodatuksesta.

Voin kuulkaa kertoa, mikä ei ole näin rupukuntoisena keski-ikäisenä hyvä idea. Voin. Muistan sen jatkossa. Ehkä.

Kävin nimittäin maanantaina yin -joogan sijasta kävelemässä kirpakassa lähes 20 asteen pakkassäässä lähes kuusi kilometriä. Sairastettuani kolme viikkoa takaperin Ison Koon (suomeksi korona, ja tosin lievemmän version kuin 1.kerralla edellisvuonna). Tiistaina jäin suoraan töistä kaupungille ja siitä sählyyn reiluksi tunniksi. Vartti verryttelyä ja sen jälkeen kolmella kolmea vastaan tiukkaa vääntöä. Aaaaaa että. Ettien että... Keuhkot huusi hoosiannaa. Pelin aikana. Pelin jälkeen. Loppuvaiheessa piti jopa jättää tauolla juomaa juomatta. Miksikö? Nyt seuraa inhorealismia - ellet kestä, lopeta lukeminen.

Suoraan sanottuna olisin varmaan oksentanut, jos olisin juonut yhtään enempää. Tai sitten pyörtynyt (ensimmäistä kertaa eläessäni. Tietääkseni). Kotiin tultua totesin, että lähes kaikki voimavarat ovat jääneet kentälle, kun yritin avata jugurttipullon korkkia... Voitte vain kuvitella, mitä oli lähellä tapahtua. Ja sitten olisi muutama kirosana karannut. (Sivumennen sanoen, lenteli niitä kentälläkin - jos ei lentelisi, voisin keskittyä paremmin peliin, mutta on kiva vaan mennä täysillä tunteen mukana kentällä). Tämä se on järkevää urheilua, tämä. Järkevää harrastamista. Mutta silti - tuo iloa ja paljon muutakin. 

Tuli kuitenkin todettua myös se, että maltti on valttia. Lähes katastrofaalisen alun jälkeen joukkueita sekoitettiin ja johtuiko siitä vaiko olenko edelleen tässäkin asiassa diesel, mutta maalejakin alkoi syntyä sen lisäksi, että aloin ehkä vielä tarkemmin puolustaakin (mikä tosin on aina ollut omasta mielestäni valttini). 

Tämä sählykerta oli monellakin tapaa poikkeuksellinen vertaillen sitä kaikkiin vuodesta 2017 alkaneisiin kertoihin. Ensin olin sellaisella puolella pelaamassa, jolla ei tuntunut onnistuvan ei sitten mikään, mitä yritettiin ja vastustajalla taas tuntui uppoavan kaikki sinne päinkin sutaisut. Yritettiin kyllä puolustaa, kaikkemme tehtiin, mutta silti tuntui, että vastustaja vei 100-0. Kun joukkueita vähän sekoitettiin, alkoi minunkin maalijyväni löytyä. Paljosta - todella paljosta - on kiittäminen hyviä syöttöjä, joista kyllä jaoin myös kiitosta, mutta ehkä minunkin on tämä väärä vaatimattomuus vihdoin aika unohtaa. Kyllä minäkin olen ne kehut ansainnut, joita muut pelurit minulle jakoivat. Minäkin osaan, paljonkin, kun vaan maltan. Maltoin katsoa. Maltoin suojata. Maltoin katsoa, onko paikka rynniä eteenpäin yllättäen - vai onko kenties paikka syöttää. Vaiko kenties paikka laukaista - lähes nollakulmasta! Maltti on valttia. Sain tiistai-iltana voimakkaan muistutuksen siitä, että minullakin on sitä. Valttia. Malttia. Maltti on valttia!

Minä osaan malttaa. Ja kun maltan, osaan. 

Sählyssä ei tehdä mitä?!?

HUOM.! Tämä julkaisu on julkaistu alunperin kmalinen.vuodatus.netissä 18.1.2024. Tämä ja muutama muu julkaisu kuitenkin ovat niin tärkeitä ja hyviä, että julkaisen ne myös täällä sellaisenaan. Tätä kappaletta lukuun ottamatta teksti löytyy myös vuodatuksesta.

- Kiroilla... Eikä dartsissa, eikä biljardissa eikä koripallossa...Vastasin ohjaajan kentän sivusta esittämään kysymykseen. Turhautti. Pelini ei sujunut niin kuin olisi mielestäni pitänyt ja kirosanat nyt vaan karkailevat silloin. Ei niille mahda mitään kentällä sen paremmin kuin sen ulkopuolellakaan, jos joku tekemisessä mättää.

En osannut puolustaa enkä myöskään mättänyt maaleja - mikä hyöty minusta sitten muka oli kentällä tässä kolmea kolmella vastaan pelissä? Kannustaminenko minun päätehtäväni oli? Sen kyllä osaan sekä vaihdossa että kentällä - puhuminen muuten on parannettavissa, myönnän. 

Huomasin itsekin, että nyt muuten alkaa tunteet läikkyä yli. Vaihdon sopivasti tullessa kannustin muita ja seuraavaksi kentällä olikin minun vuoroni kyyristyä aloitukseen - jonka kauhoin meille. Päättäväisyydellä. Terrierinä olin heti hyökkäämässä, puolustuksen apuna toki olisin voinut enemmän olla tarvittaessa, mutta let´s face it: olen erään entisen sählyryhmämme ohjaajan sanoin vanhan liiton naisia - pelaaminen on pääasia, kunnosta viis, juostaan vain tarvittaessa. Eli suomeksi sanottuna en voinut olla auttamassa puolustuksessa, koska kuntoni on jotain, jota ei saa sanoa... Hyvä puoli tässä juoksuni säätelyssä on se, että joskus pääsen yllättämään vastustajan tekemällä yks kaks nopeita liikkeitä.

Paransin peliäni, etenkin puolustuspäässä. Maalit jäivät nyt vain johonkin hassuun yhteen, kahteen - mutta olenhan aina ollut enemmän puolustaja. Nykymallin NHL-puolustaja, joka mättää pisteitä... Minun vahtivuorollani ei tosin myöskään maaleja tehdä - ja senkös takia nyt tiistaina korpesikin, kun tehtiin... Tappio tuli ja ehdin jo mätkähtää selällenikin, mutta koska harjoitus tekee mestarin, selvisin vammoitta. Vaikka pelini loppua kohden paranikin, en ollut tyytyväinen ja hämmästytin ilmeistä päätellen pelikaverit ja osittain myös itsenikin toteamalla pukukopissa, että en ole ansainnut lämpöä huonon pelin jälkeen; en siis laittanut pitkiä kalsareita collegehousujen alle ja läksin kävelemään bussipysäkille niine hyvineni. (Takki oli. Pipo oli. Hanskat oli. Kengät oli. Sukat oli. You get the drift? Ainoastaan välihousut puuttuivat.) Toteamukseni jälkeen jatkoin "jos tulee kylmä, pitää sit vaan juosta." En tiedä, kumpi pelikavereita hämmästytti enemmän - se, että en ollut mielestäni ansainnut lämpöä (hehän kannustivat vastavuoroisesti minua pelatessa) vai se, että aioin juosta...

Säännöt, rutiinit ja toisten huomioiminen.

HUOM.! Tämä julkaisu on julkaistu alunperin kmalinen.vuodatus.netissä 17.2.2024. Tämä ja muutama muu julkaisu kuitenkin ovat niin tärkeitä ja hyviä, että julkaisen ne myös täällä sellaisenaan. Tätä kappaletta lukuun ottamatta teksti löytyy myös vuodatuksesta.

Tällä viikolla havainnoin jälleen, miten tärkeitä minulle ovat säännöt, rutiinit, niiden noudattaminen ja toisten huomioiminen. 

Viikkoni on kiireisempi kuin yleensä, mutta mukavalla tavalla. Jatkuvasti tällaista ei jaksaisi, mutta nyt se teki ja tekee hyvää. Pääsin muutaman viikon pakkotauon jälkeen kokeilemaan, kuinka niskani kestää sählyä. Pääsin pelaamaan uudella kokoonpanolla lautapelejä (jotka tosin runsaasta tarjonnasta huolimatta typistyivät kahteen Aliakseen). Pääsin tutustumaan työympyröistä tutun hepun kotiin kivan työyhteisö- ja ystävyysillan merkeissä - ja "pelaamaan" Aliasta. Ja huomenna? Arvaattekos mitä? Menen katsomaan Katajan naisten korisottelua!

Ohjelmassani oli viikolla kolmenlaista Aliasta: perinteistä Alias -sananselitystä sääntöjen mukaan pelattuna, Kuka olet -Aliasta ja sitten villien viidakon sääntöjen mukaista Aliasta. Sana minulla on hallussa ja kieli joskus kuriton monessakin mielessä. Kahdessa ensin mainitussa siis pärjäsin tälläkin kertaa hyvin, kuten tapana on. Ja valitettavasti tuosta viimeisenä mainitussa Aliaksessa pärjäämättömyydessäkin alkaa tulla tapa, mutta nyt keksin, miksi en yllä siinä aivan kärkikahinoihin: se on käytännössä huutokisa. Ja huutaa minä en osaa. Käytännössä kyseinen Alias etenee niin, että pelataan ilman pelilautaa, joku selittää tiettyä numeroa ja toiset huutavat sanan heti keksittyään sen. Vaikka olenkin kovaääninen ja hyvä keksimään, olen hitaahko. Diesel siinäkin asiassa. Joten hyvä ei heilunut huutokisassa Malisen osalta. Etenkään, kun minä selkärangasta nousten noudatin sääntöä, että edes selitettävän sanan osaa ei saa sanoa ja siis häkellyin muutaman kerran kuullessani selittäjän esimerkiksi selittävän, että ei putkimies vaan... Ja vastaus oli sähkömies - ja se hyväksyttiin pisteenä! Mutta vaikka nyt keksinkin syyn siihen, miksi en kyseisessä kisassa (hups, ei siis pelissä - sanavalinta kertoo minusta jotain..) pärjää, niin eipä sille paljon ole tehtävissä. Ellen saa ihmisiä pelaamaan alkuperäisten sääntöjen mukaan, on vain tyydyttävä seuraamaan sivusta tai nieltävä karvasta kalkkia. Harmillista joka tapauksessa, mutta kultaiselta ysäriltä televisiosta tutun ystävämme Hugo -peikon sanoin aina ei voi voittaa - ei edes joka kerta! 

Viime aikojen tutkiskelujen myötä olen saanut työkalupakkiini uusia tapoja ja havaintoja, jotka näyttävät helpottavan elämää muutenkin, mutta etenkin työssä. Monet asiat ovat saaneet selityksen ja ainakin itse olen ollut havainnonut,  että uusien, järjestelmällisempien tapojen ja yksinkertaisempien keinojen myötä työntekoni on sujuvoitunut. Välillä kompastelen uusien tapojen kanssa, mutta uskon kovasti, että kun saan ne haltuun, niin homma on hanskassa - ja hanskat eivät ole hukassa! Tarvitaan vain kärsivällisyyttä. Sekä minulta että muilta. 

Kuten monelle olen todennut, minun pitää tietää, miksi jotakin tehdään, että muistan tehdä niin. Minun pitää ymmärtää, miksi jotain tehdään, että asia jää mieleen. Rutiinien ja aikataulujen noudattaminen sekä toisten huomioiminen - kuitenkaan itseäni unohtamatta- helpottavat elämää. Elämän ei ole tarkoitus olla näin vaikeata kuin se on ollut tähän asti. 

Itse asiassa, tajusin juuri vaivihkaa tässä viime aikoina päättäneeni, että teen kaiken nyt itseni vuoksi. Osin jopa sen juttutuokion pelikaverin kanssa siitä, kuinka sitä aina pelin tiimellyksessä saattaakaan unohtaa varoa mailan huolimatonta käyttöä... Omista vammoista viis, kunhan pelikaveria ei vahingoiteta. Näin ajattelen sählyssä ja osin töissäkin. Itselleni on itsestään selvää, että toiset otetaan huomioon niin, että jos on sovittu jotain yhteisiä pelisääntöjä, niitä noudatetaan. Välillä se voi unohtua, mutta edes yrittäminen olisi suotavaa. Pelisääntöjen noudattaminen sujuvoittaa tekemistä ja luo turvallisuuden tunnetta, vakautta. Siksi en ymmärräkään, jos toiset kuittaavat yhteisistä pelisäännöistä puhuttaessa, että "ihmiset ovat ihmisiä, kaikki eivät noudata pelisääntöjä". Jos on yhdessä sovittu säännöt, niitä tulisi noudattaa tai asioilla on seuraamuksia. Mielellään sääntöjä rikkoneille. Ugh.