Sie kyllä kiinnyt aika helposti nuihin työkavereihin ja -paikkoihin, kaveri totesi kävelyllä. Totta.
Puheenaihe vaihtui, mutta kotona lausahdus palasi mieleen. Joku sanoi joskus, että ei monella ole noin paljon kanssa käymistä entisten työkavereiden kanssa. Totta. Joku on tullut toivottavasti jäädäkseen - aikuisiällä saatuja ystäviä, monille harvinaista herkkua -, mutta Joku on vain hyvän päivän tuttu. Väitän, että herkkyyteni ja empaattisuutenikin vaikuttavat asiaan. Toisaalta kiintyminen on hyvä, mutta toisaalta sillä aiheuttaa myös itselleen kipua.
Kiinnyn myös esineisiin helposti.
Muistan tirauttaneeni pari kyyneltä, kun jouduin heittämään täydelliset farkut roskiin. Asiassa oli lieventävänä asianhaarana se, että farkut olivat kärsineet pyöräkolarissa ja äitini oli paikannut niitä polven kohdalta edustuskelpoiseksi. Kun farkut alkoivat ratkeilla myös monesta muusta kohti niin, ettei niitä voinut enää paikata, käytin niitä sitkeästi edelleen vähintäänkin vapaa-ajalla. Lopulta tuli kuitenkin aika luopua niistä, niin täydellisen kokoisista, täydellisen hintaisista ja täydellisen pituisista Onlyn farkuista - vain vajaa kahden vuoden yhteiselon jälkeen. Muistan vieläkin, kuinka avasin roskakaapin ja juhlallisesti asetin farkut roskakoriin - ei niitä sinne voinut vain viskata, mitä siitäkin olisi tullut!
Muistan haikean tunteen, kun tajusin, että yli 20 vuotta kestänyt yhteinen taipaleeni polkupyöräni kanssa on viisainta saattaa päätökseen. Punainen paholainen alkoi niksua, naksua ja natista niin, että korviani särki pyöräillessä. Yritin antaa ensiapua itse ja etsin vertaisapua kavereilta, jotka myös pyöräilevät paljon, mutta lopulta se oli myönnettävä: omat konstit loppuivat. Marssin pyörähuoltoon kuulemaan diagnoosin. Kerroin äänistä ja muista havainnoistani ja Asiantuntija tutki pyörän. Tuomio oli tyly: Punaisen paholaisen takapuolella oli suurin korjaustarve, muutama muukin pienempi juttu kaipaisi huomiota, mutta kannattaisi myös harkita hänen päästämistään paremmille pyöräilypoluille. Asiantuntija saisi kyllä hänet herätettyä henkiin, mutta hän melkein kyllä suosittelisi uuden hankkimista - olihan hinta-arvio vähintään 200 euroa. Mieluummin enemmänkin. Kiitin ja kerroin pohtivani asiaa - pyörä on lähes päivittäinen kulkuvälineeni ja silloin elettiin koronarajoitusten aikaa ja polkupyöriä oli hankala saada. Pyörien tutkiminen netistä, pyöräliikkeiden kiertely ja myyjien jututtaminen kuluttaisi aikaani ja hermojani. Paljon. Viesti ystävälle pelasti ja eipä aikaakaan, kun minulla oli lähes uusi, hänelle ylimääräiseksi jäänyt, pyörä käytössäni. Ja Punainen paholainen pyörimässä nurkissa - luopuminen on haastavaa.
Myönnän, että olen kiintynyt perintöhuonekaluihini; mummolleni 1960-luvulla hankittuun tv-tuoliin ja mummini minulle, silloiselle köyhälle opiskelijalle lahjoittamiin ruokapöytään ja tuoleihin. Jopa siinä määrin, että olen kunnostanut jälkimmäiset, että ne kestäisivät pidempään käytössäni - tunnearvo on tärkein.
Myönnän alkuperäiseen, tämän julkaisun kirjoittamiseen johtaneeseen, lausahdukseen liittyen: vuosien varrella eri työpaikoissa on ollut monien henkilöiden läksiäisiä. Äkkipäätään muistan vain yhdet läksiäiset, joihin osallistuin ja joissa en vuodattanut edes paria kyyneltä tai joutunut nieleskelemään liikutuksesta.
Myönnän, että aioin ensin kirjoittaa kiintyväni myös esineisiin ja paikkoihin helposti. Tätä kirjoittaessa totesin kuitenkin, että paikat voi melkein jättää laskuista. Mietin. Mietin. Ja mietin. En keksi paikkaa, johon olisin kiintynyt. Siis fyysistä paikkaa. Siinä määrin, kuin mitä olen tai olen ollut kiintynyt edellä mainittuihin esineisiin tai irtaimistoon. Koti on tietenkin koti, mutta en usko, että siihen kuitenkaan niin paljon kiintymystä kohdistuu kuin edellä mainittuihin. Vanhempieni työpaikka oli minulle monestakin syystä lapsena kuin kolmas koti, samoin mummola aikanaan neljäs... Mutta tällä hetkellä ei oikeastaan ole sellaista kiintymykseni varastanutta paikkaa... Paitsi ehkä tietyssä määrin kotipaikkakunta Juuka ja nykyinen kotikaupunki Joensuu. Ja Lissabon. Eli laajahkot paikat, tietyt paikkakunnat. Oletan tämän johtuvan suhteellisen monesta muutostani - n. 15 - ja siitä, ettei mikään asuinpaikka syystä tai toisesta ole ollut kovin pysyvä tai kiintymystä muuten herättävä. Joka tapauksessa - on kuitenkin myös paikkoja, joihin kiinnyn. On monia asioita, joihin kiinnyn. Elottomia. Elollisia. Nisäkkäitä. Irtaimistoa. Olkoon niin. Parempi tuntea kuin olla tunteeton.
