maanantai 29. kesäkuuta 2026

Doublenegative. Tuplakielto. No, no!

⛔ "Doublenegative. Tuplakielto. No, no!" Ensimmäiset ajatukset, kun leikkelin itselleni portugalin opiskelua varten verbikortteja ja ensimmäisessä opeteltiin epäsäännöllistä verbiä dizer olivat juurikin nuo edellä mainitut. "Não diga nada!"

✅ Don't say anything! Englannin kielestä on iskostunut muistiin, että doublenegative on suuri no, no - ja nyt sitten pitäisi muistaa portugaliksi, että eipäs kun juupas 🤨 🙂. Onneksi kielet ovat kuitenkin sen verran erilaisia, että uskon vahvasti muistavani tuon - etenkin kun taannoisen venäjän opettajan neuvon mukaan eläydyin lausetta opiskellessani ja sanoin ääneen tunteella (ja ehkä jotain suomenkielistä voimasanaa siinä edellä nieleskellen) "Não diga nada!". ✅

🛁 Yleensä saan melkoisen kielikylvyn opiskellessani portugalia; käytän kolmea kieltä. Materiaalit ovat englanniksi ja portugalin portugaliksi ja minä kuitenkin käytän äidinkielenäni suomea. Koen tämän kuitenkin suht helpoksi - tokkopa muuten olisin jatkanutkaan itseopiskelua näin pitkään ilman, että on sen suurempaa syytä kuin kiinnostus kieliin ja se, että haluan puhua reissuillani paikallisten kieltä ja näin tuntea olevani lähempänä heitä 🤔.

🤔 Lienevätkö aivoni sitten jotenkin erikoisesti nyrjähtäneet kieliin kallelleen, koska esimerkiksi tradenomiopinnoissa koin päinvastoin kuin kurssikaverini, että oli helpompaa opiskella vierailevien luennoitsijoiden kursseilla EU-lainsäädäntöä ja kansainvälisen kaupan lainsäädäntöä suoraan in English kuin se olisi todennäköisesti ollut suomeksi...




Tämä kirjoitus on hieman muokattu versio alunperin ammatti-someen (LinkedIniin) n. 8 kk sitten kirjoittamastani ja siellä silloin julkaisemastani tekstistä. 


tiistai 16. kesäkuuta 2026

Tämä tunne, nämä tunteet...

 Suru on loputon suo -

muistot mieleen tuo.

Eikö tämä ikinä lakkaa?

Sydän kurkussa hakkaa.


Raskaan tunteen - toisen, kolmannen - aiheutti rakkaus,

elävän olennon muotoinen pakkaus.

Mielestä ei ikinä iskä poistu.

Keveys, huolettomuuden tunne ehkä toistu.


Suru tunnettava on,

siivet sille annettava.

Kyyneleiden virrattava.

Taakka tunteiden kannettava.

Mielii joskus olla suruton.


- Kaisa Malinen 20.5.2026


Runoani puhelimesta blogiin kirjoittaessani erehdyin kuuntelemaan https://www.youtube.com/watch?v=0gJN9LGn3yQ&list=RD0gJN9LGn3yQ&start_radio=1 ja sitten sitä mentiin; kyynelet virtasivat. Ja niin pitääkin - tunteet pitää tuntea. Ei märehtiä, mutta ei myöskään piilotella. Tunne, muista, muistele - ehkä jopa luistele, jos tämä kolahti omaan tilanteeseesi ja se oli teidän juttu. Minä ratkon ristikoita ja ehkä jopa paistan lettuja, ne oli meidän juttu 😎,

torstai 11. kesäkuuta 2026

Virtaa, virtaa, enemmän virtaa

Olen saattanut tämän ennenkin mainita, mutta saan ihmisistä energiaa. Virtaa. Jopa enemmän kuin elintarvikkeista.

Tämä päivä on vasta hädin tuskin ylittänyt puolenvälin, kun olen jo täynnä virtaa. Olen ehtinyt tehdä jo vaikka sun mitä täyttääkseni energiapankkiani ja pääni kuhisee ideoita, joiden avulla saisin kenties edistettyä työllistymistäni tai ylipäätään hyvinvointiani. 

Aloitin päivän etäkahveilla erään LinkedIn -verkostoni jäsenen kanssa todettuamme noin kuukausi sitten meillä olevan useita yhteisiä mielenkiinnon kohteita - ja sivumennen sanoen hän on myös suurinpiirtein samoja ikiä kanssani. Jonkin ajan kuluttua tästä puhuin puhelimessa rekrykoulutuksen järjestäjän edustajan kanssa. Pyöräilin kaupungille tapaamaan entistä työkaveriani Marttakahviossa. Kotiin pyöräillessäni sain puhelun paikasta, johon olin laittanut avoimen työhakemuksen ja puhuimme tilanteestani. Sen jälkeen kirjoitin muutamat kommentit LinkedIn -julkaisuihin ja nyt istun tässä kirjoittamassa tätä. 

Iltapäivän puolelle käännyttäessä viestittelen vielä Tori.fi -kauppojen tiimoilta ostajaehdokkaan kanssa, mutta muuten taidan keskittyä siihen välttämättömään pakkoon - ihmisen ollessa psykofyysinen kokonaisuus, myös ruokaa on syötävä voidakseen hyvin. Vaikkakin saisi akkujaan ladattua pääasiassa kanssaeläjistä.