En aloita seuraavaa Housen jaksoa. Avaan M80 -nettiradion, portugalinkielisen radiokanavan, joka soittaa musiikkia, josta tykkään - ja kuuntelen samalla mielenkiinnolla väliin tulevia portugalinkielisiä mainoksia.
En suorita tarkoituksellisesti. Teen lisää inhoamaani tiskiä, koska syödä pitää. Likaan ruuan laitossa ainakin kaksi ylimääräistä astiaa, koska haluan vaihtelua ruuan laittooni ja ostin valmiin Blå band -kanarisoton. Edellyttää, että broilerit ruskistetaan ensin pannulla ja sen jälkeen laitetaan pata-ainesten kanssa kattilaan. Tästä tulee varmasti hyvää.
Olisin varmasti osannut tehdä, maustaa, oikein hyvän ja maukkaan riisiruuan itsekin, mutta vaihtelu virkistää. Ajattelin kerrankin päästä siinä mielessä helpommalla, että en sotke käsiäni sen enempää - vaikkakin tiskiä tulee enemmän kuin wokkibroilerinuudeleissa.
En suorita. Mukamas. Kyllähän tämä koko ajan on yhtä suoritusta, vähän rennompaa vaan, koska koko ajan kokkaillessani kuuntelen musiikkia ja samalla mietin blogitekstiä. Eilen suunnittelin, että tänään lähden ulos samoilemaan kameran kanssa, mutta aamulla totesin, että enpä lähdekään. Kelissä ei ole mitään vikaa, vaikka aurinko ei paistakaan, koska kaikkihan varmaan jo tähän mennessä ovat oppineet, että minä en aurinkoa rakasta. Lomapäivinä minkään ei kuitenkaan ole pakko olla kaavamaista, joten jopa muutin eilen tekemiäni suunnitelmia tälle päivälle. Yritän rentoutua.
Eilen olin vielä täysiään sitä mieltä, että tänään menen aamupalan ja parin Housen jakson jälkeen kameraa ulkoiluttamaan, mutta suunnitelmat muuttuivat ja tyytyväisenä ruskistan broileria ja kuuntelen kasariklassikoita ja viimeistään tunnin päästä nautiskelen työni hedelmistä. Vaikkakin tiskit... Ei ajatella niitä nyt, vaan ajatellaan ruuan laiton mukavuutta ja sitä nautintoa, kun saan ruuan suuhuni. Sitä nautintoa, kun saan kertoa olevani tyytyväinen itseeni. Syystä. Sitä tunnetta, kun kerron muillekin, että tein herkullista ruokaa, onnistuin. Onnistumisesta tulee tavallaan todempaa, kun sen tuo julki muillekin, vaikka alitajuisesti tietäisikin, että osaa tämän ja monia muitakin asioita. Jos vain ajattelee itse, että on hyvä, se ei ole niin tehokasta ja totta. Se ei uppoa. Sama muunkin palautteen, myös korjaavan kanssa. Kun sen kirjoittaa, siitä tulee todempaa. Siihen alkaa uskoa. Teoriassahan sitä tietää että on hyvä monissakin asioissa; kokkauksessa, valokuvauksessa, kirjoittamisessa, asiakaspalvelussa, työssään, ystävänä, tyttärenä, siskona... Mutta siirräpä se teoria käytäntöön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti