Olen utelias. Olen kielitaituri. Minulla on kielikorvaa. Olen tarkkakuuloinen.
Edellä mainitut seikat aiheuttavat joskus tahatonta salakuuntelua julkisilla paikoilla. Riippuen aiheesta ja tilanteesta saatan olla jopa lähellä osallistua keskusteluun. Häpeämätöntä. Röyhkeää. Rohkeaa. Riippuen aiheesta ja tilanteesta.
Vuosia sitten venäjän kielen opettaja avoimessa ammattikorkeakoulussa kysyi ryhmältä, kuinka moni salakuuntelee kaupungilla. Kuinka moni höristää korviaan, kun kuulee venäjänkielistä puhetta? Noin puolet myönsi. Veikkaan, että todellisuudessa kuuntelijoiden määrä on vielä suurempi. Oman kokemukseni perusteella venäjä on sellainen kieli, jota on käytettävä, että se pysyy muistissa ja sitä uskaltaa puhua. Kun siis ruokakaupassa ohitse painelee rivakasti kaksi rouvaa, jotka puhuvat kovaan ääneen venäjää ja sieltä tunkeutuu alitajuntaan muutamia tuttuja sanoja, huomaan unohtuvani hetkeksi miettimään, mitähän ne muut sanat olivat. Kunnes todellisuus iskee ja on jatkettava ruokaostosten keräilyä.
Viime syksynä Amsterdamin lentokentällä odotellessani porttien aukeamista eteeni pysähtyi kaksi suht kovaan ääneen puhuvaa naishenkilöä. Lentokentän hälinänkin läpi tarkka korvani erotti muun kielen kuin englanti. Tapahtui se, mitä yleensä tällaisissa tilanteissa tapahtuu: kuuntelen automaattisesti tarkemmin arvuutellen, mikä kieli on kyseessä. Pitkään ei nyt tarvinnut arvuutella, kun sain selville, että portugali. Puhe jatkui ja jatkui ja minä häveliäisyyttäni lopetin kuuntelun melko pian. Kunnes. Koneessa huomasin, että naiset istuvat minun selkäni takana ja taukoamaton puhe jatkuu, hauskaa on ja läpi käydään mm. toisen naisen sisaren asioita. Naiset nauroivat keskenään ja nauroivat lentoemännän kanssa, joten luonnollisesti jopa hetken harkitsin yllättäväni heidät kääntymällä ja osallistumalla keskusteluun - varmaankin suurimmaksi osaksi vielä kuitenkin englanniksi, vaikka portugaliakin jonkun verran osaan. Luovuin kuitenkin ajatuksesta, koska vieruskaverini oli melko tuskastuneen oloinen. Tämä mieshenkilö loi naiskaksikkoon tuimia katseita lähes koko lennon ajan ja olisi selvästi halunnut naisten olevan häiritsemättä hänen istumistaan hauskanpidollaan. Kuvitelkaapa, mitä olisi tapahtunut, jos minäkin olisin hänen vierestään ruvennut kantavalla äänellä osallistumaan keskusteluun selkäni taakse, nyrjäytellen niskojani ja kiemurrellen penkilläni...
Alkuvuodesta Joensuun paikallisbussissa istuin luurit korvilla kuunnellen musiikkia. Eräällä pysäkillä kyytiin nousi ulkomaalainen kolmikko, vanhempi mies ja nainen sekä nuorempi nainen. He istahtivat vastapäätäni ja viereeni. Luurien läpi erotin, että he puhuvat jotain muuta kuin englantia ja PSIM! aivoni alkoivat pohtia, mitä. Korvani höristyivät. Jopa musiikin läpi olin jo erottanut muutamia sanoja tarkoituksettomasti. Italiaa. Ei ole espanjaa, ei portugalia, mutta ehkä italiaa... Häpeilemättä kolmikko ihmetteli Joensuuta ja yritin olla kuuntelematta. Kunnes tuli tilanne, jonka mietin voineen paljastaa sen, että ymmärrän heidän puheitaan. Jännä muuten, että sitä toivoo ettei paljastuisi "salakuuntelijaksi", vaikka jokainen ottaa julkisella paikalla puhuessaan riskin tulevansa kuulluksi. Mutta se tilanne: olimme Länsikadun liikenneympyrässä ja nuori nainen selittää käsittääkseni, että näitä on nyt tehty paljon Joensuuhun. Ja jompikumpi vanhemmista ihmisistä vastaa, että "on kuin Milanossa". Siinä vaiheessa hymyilin hieman, mutta toivoin, että he luulisivat minun hymyilevän musiikille luureissani 😄
Ja lopetin kuuntelemisen.
